Vuotta on kulunut vasta puolitoista kuukautta ja voin sanoa, että tämä vuosi on niin mun vuosi. En tiedä, vaikuttaako tähän kaikkeen se, miten viime vuosi loppui. Aivan liian paljon surua ja murhetta. Vuosi vaihdettiin ihanasti siskojen seurassa ja tulipa muutama drinksukin nautittua. Tärkeintä oli kuitenkin olla rakkaiden ihmisten ympäröimänä ja nähdä hymyä ihmisten silmissä, jotka vuoden lopussa saivat kärsiä aivan liikaa. Aikaa on niin pirun vähän, arjessa ja muutenkin. On ihmisiä, jotka merkitsevät kaikista eniten ja vuoden vaihde niiden ihmisten kanssa saman katon alla antoi niin paljon poweria <3
Sillä powerilla on sitten tullut painettua; uusi työpaikka, uusi koulu, uutta aikaa perheelle ja rakkaille. Kaikki on niin hyvin. Uusia ihania ihmsiäkin on kaikkialla! Ai niin, uusi autokin vielä. Eikä sovi unohtaa uutta vaatekokoa.
2010 mä sanoin, että ei ole muuta tietä kuin ylös, en oikeasti ajatellut, että ylös voi mennä näin nopeasti. Hassua, etten edes osaa pelkää sitä alastuloa. Vaikka täältä kolistaisiin alas, voisin sanoa että tämä on niin koettu. Mä olen saanut itselleni jotakin. Mä olen elänyt ihan itselleni. Tai ei, en ole elänyt, vaan tehnyt asioita itselleni ja perheelleni. Tämä ei ole enää mitään päätöntä poukkouilua suuntaan ja sitten toiseen, vaan vihdoinkin meillä jokaisella on selkeä päämäärä. Mä olen kyennyt hoitamaan opiskelun uuden työn ohella. Työn piti olla vain sivuhomma opiskelua rahoittamassa, mutta duunikin osoittautui lottovoitoksi; enemmän työtä kuin luulin, mutta haasteita mä olen aina työltäni halunnut ja sitä nyt olen saanut. 3 viikkoa takana ja ensimmäiset kiitokset tipahti sähköpostiin jo nyt. Työnarmomaanin mieli on onnellinen.
Aurinko paistaa ja kesä tekee tuloaan. Pitää vaan uskoa että huonoja hetkiä seuraa aina jotain hyvää. -Ei sillä että olisin silti unohtanut 2010. Ikävä on edelleen kova.
